Hätää ei ole, sillä

lyhyt puhe on melkein aina parempi kuin pitkä puhe.

Nyt joku voi kärppänä kiljahtaa, että onpa kauhea yleistys. No, sitähän se on. Historian aikana on pidetty loistavia puheita, jotka ovat jatkuneet jatkumistaan. (Ks. esim Bill Clintonin briljantti esiintyminen Demokraattisen puolueen puoluekokouksessa tänä syksynä.) Ilmoille on päästetty myös tukku aivan tumppuja puheita: lyhyitä ja mitäänsanomattomia.

Mutta silti: Lyhyt puhe harvoin pitkästyttää. Koska uutta asiaa ei tule paljon esille, puheen sisältö on helppo muistaa. Puheen jälkeen on hyvä olo siitä, että puhuja ajatteli kuulijoittensa istumalihaksia.

Pitkässä puheessa edelliset riskit sen sijaan moninkertaistuvat. Olen kuullut parilta loistavalta puhujalta esityksiä, jotka olivat hieman liian pitkiä. Puhe olisi ollut yliveto, jos parit rönsyt olisi karsittu. Puhe voi olla muuten huippu, mutta liiallinen pituus tuo siihen kauneusvirheen.

Puhu siis mieluummin lyhyesti kuin pitkästi. Älä stressaa liikaa, jos et keksi paljon sanottavaa. Keskity ydinajatukseesi ja rakenna sanomasi sen ympärille.

Monet maailmanhistorian merkittävimmistä puheista ovat olleet napakoita. Abraham Lincolnin kuuluisa Gettysburgin puhe kesti vähän yli kaksi minuuttia. Ja se tuli heti tunnetuksi, koska pituutensa puolesta se oli helppo painaa sanomalehtiin. Sen voi jopa opetella ulkoa. Kokeilepa.