Suomalainen puhetaito on nousemassa uudelle tasolle

MIF blogiEilen tuli julki vieraspostaukseni MIFn blogissa (Management Institute of Finland, entinen Infor). Käykääpä lukaisemassa.

Pointti on lyhyesti seuraava: Puhetaito on pitänyt pintansa, vaikka viestintä on monimuotoistunut ja sähköinen viestintä on kasvanut räjähdysmäisesti. Edelleen koemme, että puhuja ja suullinen esitys tuovat jotain sellaista lisähyvää, jota tekstissä ei ole.

Olen myös sitä mieltä, että puhetaidon merkitys on kasvamassa Suomessa. Sen on pakko kasvaa, koska infotulva on tällä hetkellä valtava, ja ollakseen kilpailukykyinen viestien välisessä olemassaolon taistelussa suullisen esityksen pitää olla todella hyvä.

Toinen syy on se, että pitkälti Youtuben ansiosta Suomessakin on alettu ymmärtää, kuinka hyviä loistavat maailmanluokan puhujat todella ovat. Mikä tahansa valmistautumaton paperistaluku ei enää mene läpi. Vaatimustaso on noussut, ja se on hyvä se.

Postauksessani kerron pari ilahduttavaa kehityssuuntaa sekä mainitsen esimerkin sellaisesta puheesta, jollaiseen ei pidä enää kellahtaa takaisin.

Suomalaisen puhetaidon suunta on ylös- ja eteenpäin.

(MIF järjestää keväällä puhetaidon koulutusta, jossa meikäläiselläkin on näppinsä pelissä.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *