Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe 2013 – retorinen analyysi

Tasavallan presidentin uudenvuodenpuheeseen on kohdistettu tällä kertaa tavallista enemmän kiinnostusta, koska olihan kyse Sauli Niinistön ensiesityksestä tässä lajissa. Kiinnostus yltyi jopa niin hervottomaksi, että parikin toimittajaa otti eilen (1.1.) yhteyttä allekirjoittaneeseen.

Helsingin Sanomista tulleen puhelun huomasin myöhässä, ja jutut oli jo ehditty kirjoittaa, mutta Iltalehdelle kommentoin puhetta pitkän kaavan kautta. Tämän päivän Iltalehdestä paljastuu, minkälaisessa muodossa ajatukseni ovat lehden sivuille päätyneet.

Ilmaisin edellisessä postauksessani aikeeni kirjoittaa aiempaa enemmän kommentteja poliitikkojen retoriikasta, joten tämä postaus aloittaa vuoden vallan mainiosti. Toisaalta lupailin myös kirjoittaa tiiviisti, mihin nähden tämä kirjoitus on kyllä rimanalitus…

Uudenvuodenpuhe löytyy tallenteena Yle areenasta. Puheen tekstiin voi tutustua Suomen tasavallan presidentin www-sivuilla.

Puheen rakenne

Presidentti Niinistö aloitti puheensa vahvasti. Hän viittasi aiempiin puheisiinsa ja lausuntoihinsa, erityisesti virkaanastujaispuheeseensa, ja vahvisti korostamansa näkemyksen, että kansakunnalle keskeistä ovat oikeudentunto ja eheys.

Tällä tavoin hän loi vahvan kaaren menneeseen ja lujitti kansalaisten käsitystä hänestä johdonmukaisena ja periaatteellisena: presidenttinä Niinistö ajaa yhä niitä asioita, joita painotti jo vaalikampanjassaan ja sitäkin aiemmin.

Tämän jälkeen tapahtuu kuitenkin rakenteellinen notkahdus: Presidentti siirtyy kuvailemaan, minkälaisessa hämmentävässä ja haastavassa tilanteessa nyt eletään. Oikeudentunnon ja eheyden teemoihin hän palaa vasta puheen keskivaiheilla.

Aloitus ei näin ollen linkity selkeästi siihen, mitä seuraa välittömästi sen jälkeen. Siten aloitus jää ansioistaan huolimatta hivenen irralliseksi.

Tätä kankeutta lukuunottamatta rakenne on riittävän selkeä ja johdonmukainen:

  • Ensin presidentti valottaa maamme ongelmia (valtion velan kasvu ja väestön ikääntyminen) ja tarjoaa lääkkeet (pitää kyetä katsomaan pidemmälle kuin omiin etuihin).
  • Sitten hän nostaa esille arvoihin liittyvän haasteen, joka hänen mielestään vakavimmin uhkaa ongelmista selviytymistä: yhteiskunnallisen eheyden eli oikeudentunnon ja luottamuksen rapistuminen.
  • Tätä seuraa ulkopoliittinen katsaus, jossa korostetaan yhteistyötä ja vakaata pitkän linjan politiikkaa.
  • Lopuksi lyhyt koonti, jossa kiteytetään, minkälaisella asenteella tulevaisuuden ratkaisuja on syytä tehdä.

Puheen kieli

Suomalaisten poliitikkojen ja virkamiesten puheiden yleisenä haasteena ovat ilmaisun abstraktius, passiiviset rakenteet ja sisällön ympäripyöreys. Kuinka presidentti Niinistö pärjäsi?

Hyvin – ja kehnommin. Puhe sisältää ilmeikästä kieltä, jossa on käytetty kielikuvia ja vertauksia. Konkretiaa löytyy myös. Mutta näiden vastapainoksi esiintyy myös valitettavan abstrakteja ja vaikeita ilmaisuja. Annan esimerkkejä molemmista jakaen ne plussiin ja miinuksiin:

+

  • Maamme keskeinen ongelma lausuttiin ilahduttavan konkreettisesti: velkaannumme “kepeämmin” kuin koskaan ja väestö ikääntyy reippaamin kuin ikinä ennen. Niinistö olisi voinut puhua tässä “valtiontalouden kestävyysvajeesta” ja “vinoutuneesta huoltosuhteesta” mutta jätti tällaiset abstraktit ja arkielämälle vieraat ilmaisut pois, onneksi!
  • Presidentin mukaan kumpikin edellisistä vaivoista vaatii “omat vaikeasti nieltävät rohtonsa” – hyvä kielikuva: lääke on usein kitkerää, mutta välttämätöntä.
  • “Suomen kansa on harvoin rankaissut, usein kyllä palkinnut rohkeuden nähdä oikeudentuntoisesti oman etupiirinsä ulkopuolellekin.” Kursiivilla merkitty antiteesi on puheeseen mainiosti soveltuvaa vertailua.
  • “Leipämme on siis pieninä palasina maailmalla ja sieltä se on meidän myös haettava.” Viittaus Tapio Rautavaaran lauluun Juokse sinä humma: “Voi kuinka pieninä palasina onkaan mun leipäni maailmalla.” Viittauksen oivaltaminen palkitsee kuulijan ja tekee viestin elävämmäksi. Haaste on tässä tosin se, että kyseisen laulun sanat eivät ole tuttuja lainkaan kaikille erityisesti nuoremmasta polvesta (johon itsekin lukeudun).
  • “Sen sijaan vaikeaa on ymmärtää sitä ajattelua, että tämä olisi oleskeluyhteiskunta, jossa tietoisesti jätetään omat mahdollisuudet käyttämättä ja odotetaan muiden kattavan pöydän.” On merkittävää, että presidentti kykenee uudenvuodenpuheessaan lanseeraamaan uuden käsitteen, jonka merkityksen jokainen ymmärtää ja joka synnyttää keskustelua. Tämä on retorisesti taitavaa!
  • Puheessa on käytetty perinteisiä retorisia keinoja aika kitsaasti, mutta yhdestä kappaleesta löytyy ajatusta eteenpäin siivittävä anafora (sama sana aloittaa lauseen): “Etenemme toiminnan ja yhteistyön kautta. Yhteistyötä ei ole ilman kumppaneita. Siksi panostamme… Siksi tavoittelemme… Siksi jatkamme…”

  • “Globalisaatio näyttäytyi ensin yhtenäistymisenä ja jopa samanlaistumisena.” Vaikeasti hahmotettavia abstrakteja käsitteitä. Erityisesti puheessa tällaiset ilmaukset ovat ongelmallisia, koska kuulija ei voi pysähtyä pohtimaan niiden merkitystä vaan se tulisi oivaltaa heti.
  • Puheessa on muitakin vaikeatajuisia sanavalintoja. Esimerkiksi: “siksi vahvistammekin ulkopolitiikkamme taloudellista ulottuvuutta” ja “valtioiden teollisuuspolitiikka on yhä omaa raskasta ja suurteollisuutta suojaavaa”. Ilmaisut ovat luettuina aivan ymmärrettäviä, mutta kun ne lausutaan puheessa ääneen, monelta niiden merkitys menee helposti ohi. Puhe tulee laatia eri tavoin kuin luettavaksi tarkoitettu teksti.
  • Puheessa on jonkun verran passiivi-ilmaisuja: “nyt on päädytty taas ennen kokemattomaan ja hämmentävään aikaan”, “meillä on lausuttu paljon vakavia varoituksen sanoja”, “on nähty itsekkyyden tai suoranaisen ahneuden nousevan”. Olisiko näihin ja vastaaviin voitu muotoilla aktiivinen rakenne?

Ongelmana rohkeuden puute?

Sanoin Iltalehden toimittajalle, että toivoisin presidentin puheeseen enemmän rohkeutta. Tällä tarkoitin eritoten kannanottoja, joissa presidentti pistäisi enemmän likoon itseään ja sanoisi näkemyksensä vahvemmin.

Olen pohtinut asiaa nyt hieman syvemmin. Ymmärrän pyöristeltyjen sanavalintojen merkityksen tässä puheessa. Silti rohkeutta ei ole mielestäni syytä unohtaa.

Ottaessaan kantaa asioihin presidentti yleensä pyöräyttää näkemyksensä eräänlaisen pehmentävän filtterin läpi. Kun hän ilmoittaa, että suurin kansallinen haasteemme liittyy arvoihin, hän esittää kysymyksen: “Entäpä jos ratkaisevin rakennemuutos onkin arvojemme rakenteessa?” Kun presidentti on sitä mieltä, että itsekkyys on nousussa, hän ikään kuin ulkoistaa näkemyksensä käyttämällä passiivirakennetta: “On nähty itsekkyyden tai suoranaisen ahneuden nousevan.”

Pohdin sitä, voisiko nämä näkemykset ilmaista suoremmin, pysäyttävämmin. Selkeät kannanotot ovat puheiden suola: ne pysäyttävät pohtimaan ja ottamaan kantaa, ne tekevät puheesta kiinnostavan ja jäävät mieleen.

Toisaalta tasavallan presidentillä ei ole sitä haastetta, etteikö hänen puheestaan keskusteltaisi ja etteikö sieltä nostettaisi jokainen kannanotto tarkasti esille.

Ymmärrän kyllä sen, ettei presidentti voi ottaa moniin asioihin jyrkästi muotoiltua kantaa. Hän on keskustelunvirittäjä, suunnannäyttäjä, ei nyrkillä pöytään takoja.

Kun presidentti puhuu, kuulijoiden tuntosarvet ovat herkistyneet: lievätkin kannanotot ymmärretään presidentin näkemyksiksi. Jos hän sanoisi näkemyksensä voimakkaasti, se herättäisi tavattomasti huomiota, ehkä tarpeettomastikin.

Esimerkiksi kun presidentti sanoo, että “vaikeaa on ymmärtää sitä ajattelua, että tämä olisi oleskeluyhteiskunta”, kaikki ymmärtävät tämän hänen näkemyksekseen, vaikka hän pehmentää ilmaisuaan passiivilla.

En ymmärrä sitä ajattelua, että tämä olisi oleskeluyhteiskunta” olisi tarpeettoman vahva ilmaus.

Presidentin (ja muiden johtajien) haaste on se, että omaa arvovaltaa tulee varjella. Jos liian usein käyttää rekisterin yläpäätä, eli ilmaisee näkemyksensä jyrkästi, auktoriteetti kuluu helposti.

Auktoriteetin säästeleminen voi olla tarpeellista sellaisia hetkiä varten, jolloin joku näkemys tulee ilmaista poikkeuksellisen voimakkaasti. Tällöin presidenttiä kuunnellaan.

Jumalan siunauksen toivottaminen

Presidentti Niinistö toivotti puheensa lopuksi kansalaisille Jumalan siunausta. Tämä on puhuttanut.

Retoriikan kannalta tähän voidaan suhtautua joko kriittisesti tai myönteisesti. Kriittinen ajattelu kulkee siten, että toivotuksen katsotaan rajaavan osan kuulijoista ulkopuolelle.

Kaikki eivät tällaisesta toivotuksesta ilahdu, eikä presidentti silloin kykene identifioitumaan heihin. Tämä ulossulkeminen tapahtuu vielä puheen loppupuolella, sen huipennuksena.

Myönteinen suhtautuminen – jota itse edustan – näkee presidentin ratkaisun eräänlaisena rohkeana retoriikkana. Hänet on valittu presidentiksi kokonaisena ihmisenä, jolla on arvoja ja vakaumuksia. Miksi hän ei voisi tuoda niitä esille nyt presidenttinä?

Presidentti tiesi toivotuksen herättävän ristiriitaistakin keskustelua, joten hänen valintansa toimia näin osoittaa, että hän on tosissaan ja vahvasti sanojensa takana.

Toivotus voidaan nähdä myös hyvänä retoriikkana siinä mielessä, että se ja siihen liittyvät aiheet nousevat keskusteluun. Mikäli tämä oli presidentin tarkoitus, toivotus ajoi asiansa.

Siihen nähden, että Suomessa kahdeksan kymmenestä on jonkun kristillisen kirkon jäsen, Jumalan siunauksen toivottamisen ei pitäisi olla aivan ennenkuulumatonta.

Keskustelu onkin nähtävä sitä taustaa vasten, että Suomessa ei ole tavattu sekoittaa uskontoa ja politiikkaa, ja uskonto koetaan yleisesti yksityisasiaksi.

Yhteenvetoa

Olen tuonut esille joitakin presidentti Niinistön uudenvuodenpuheen heikkouksia, mutta kokonaisuutena puhe oli mielestäni retorisesti onnistunut. Siinä oli selkeä rakenne, joka helpotti seuraamista. Monet puheen ilmaisut olivat selkeydessään onnistuneita (joskin kehnompiakin ilmaisuja löytyy).

Presidentti puhui keskeisistä aiheista ja toi riittävän selvästi esille oman näkemyksensä arvoihin liittyvistä haasteista. Puheessa oli käytetty onnistuneesti joitakin kielikuvia ja muita retorisia figuureita sekä lanseerattiin uusi käsite.

Tulevia vuosia ajatellen toivoisin presidentin puheelta yhä enemmän konkretiaa (ja vastaavasti abstraktiotason laskemista), yksinkertaisempaa ilmaisua, vivahteikkaampaa kieltä (vertauksia, metaforia, toistoja, taukoja, alku- ja loppusointuja, ajatelmia, anekdootteja jne.) ja muutenkin rohkeutta.

Vaikka pyöristetyllä ilmaisulla on presidentin puheessa tarkoituksensa, selkeä kannanotto tai pari innostaisi keskustelua entisestään. Tämä on kuitenkin se (harvinainen) tilanne, jolloin presidentti voi häiriöttä ilmaista ajatuksiaan kansalaisille suoraan.

0 thoughts on “Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe 2013 – retorinen analyysi”

  1. Hieno analyysi, Antti!
    Olen miettinyt myös tuota toivotusta puheessa (kuten muutama tuhat muutakin). Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että Niinistöltä oli tässä tilanteessa luontevaa toivottaa sitä omien arvojensa mukaisesti. Niiden arvojen kantajanahan hän tuli valituksi presidentin virkaan.
    Jos aina yrittää miellyttää kaikkia ja kumartaa kaikkialle, tulee helposti myös pyllistäneeksi moneen suuntaan.

  2. Ajattelen, Oili, samalla tavalla. Ja vaikka jotakuta toivotus ei miellyttäisi, en jaksa uskoa, että puheen mahdolliset ansiot sen takia mihinkään katoaisivat.

  3. Kiitos hyvästä blogista. Olen lueskellut näitä postauksia ja saanut paljon mietittävää, mutta yksi asia on mielestäni jäänyt kirjoituksissa vähälle huomiolle. Nimittäin huumorin käyttö puheessa. Eihän esimerkiksi tällaisia presidentin jaarituksia jaksa kukaan kuunnella, jos niissä ei ole yhtään koukkua, ja yleensähän niissä ei ole. Puheen pitäisi saada myös kuulija hyvälle tuulelle. Jos puhe on pelkkää synkistelyä, menee minulla ainakin helposti torjunta päälle.

  4. Kiitos, Pertsa, hyvästä huomiosta! Huumorista en ole tainnut postata vielä mitään. Mutta olet aivan oikeassa siinä, että sen käyttö vaikuttavaan pyrkivässä puheessa on todellä tärkeätä. Muistuu mieleen englantilainen sanonta (jonka opin Juhana Torkin mainiosta kirjasta Puhevalta): Jokaisessa puheessa olisi syytä olla vähintään kolme vitsiä, paitsi hautajaispuheessa. Siihen riittää yksi.

    Teenpä myöhästyneen uudenvuodenlupauksen: postaan talven aikana huumorista retoriikassa. Sitä odotellessa voi lueskella hieman vanhempaa kirjoitustani toisessa blogissani, eli Retoriikan taito -blogissa:

    http://retoriikantaito.fi/naurettavaa-retoriikkaa-huumori-vaikuttamiskeinona/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

20 − 7 =