Sekavaa puheoppia Norjasta

Suomeksi on julkaistu vain vähän puheoppaita, ja monet niistä ovat jo loppuunmyytyjä. Esimerkiksi paras suomenkielinen puhetaitoa käsittelevä kirja, Juhana Torkin Puhevalta, lienee jo poistunut kauppojen hyllyiltä (korjatkaa jos erehdyn).

Niinpä onkin aina jonkinmoinen merkkitapaus, kun uusi puheopas näkee päivänvalon. Viime vuonna Karisto julkaisi norjalaisen Ragnhild Nilsenin kirjan Paremmaksi puhujaksi (alkuteos Talekunstens 12 hemmeligheter).paremmaksi-puhujaksi

Jos arvioista voi jotain päätellä, kirja on saanut hyvän vastaanoton. Kirjavinkit-sivustolta löytyy lyhyt perusmyönteinen arvio. Pisteitä-blogissa Mervi Hietanen esittelee kirjan antia laajasti ja luonnehtii sitä “hyväksi ja käytännönläheiseksi oppaaksi”. Acatiimi-lehdessä Pekka Wahlstedt piti kirjasta ja kirjoitti sen olevan “sujuvasti ja selkeästi laadittu”.

Olen eri mieltä.

Ennen kriittisiä huomioita haluan noteerata Nilsenin kirjan ilahduttavat piirteet.

Kirjassa esiintyvä puhumisen perusfilosofia on sellainen, jonka voin hyvin allekirjoittaa. Nilsen ajaa lukijaa löytämään viestistään olennaisen ja keskittymään puhujan ja yleisön väliseen yhteyteen. Toisin sanoen hän ohjaa lukijaa pois perinteisestä esitelmämallista, jossa kuulijoiden päähän kaadetaan kauheat kasat tietoa eikä vuorovaikutukseen juuri panosteta.

Kirjassa korostuvat puheen aloituksen ja lopetuksen tärkeys, ja monet niitä koskevista vinkeistä ovat aivan kelvollisia. Jotkut yksittäiset ohjeet ovat osuvia. Esimerkiksi kirjan suuntaviivat presentaatioissa käytettävistä (sähköisistä) apuvälineistä voivat varmasti parantaa keskivertoluennoitsijan esiintymistä.

Kirjoittajalla näyttää olevan myös jonkinlainen käsitys klassisesta retoriikasta, mikä näkyy kirjan taustalla leijuvana ymmärryksenä siitä, minkälainen puhe on vaikuttava ja vakuuttava.

Mihin kirja sitten kaatuu?

Sekavuuteen! Kirjassa on syvällisiä rakenteellisia ongelmia, jotka tekevät siitä erittäin sekavan ja siten vaikealukuisen ja käytännölliseksi apuneuvoksi hyvin ongelmallisen. Missä kustannustoimittaja on luuhannut silloin, kun häntä olisi kipeästi tarvittu?

Kirjassa kulkee rinnakkain erityyppisiä kokonaisuuksia:

  • Alusta loppuun kulkee löyhäjuoninen kehyskertomus, jossa kirjoittaja tapaa “Helmenkalastajan”, naisen, joka osaa puhuaa vaikuttavasti ja vakuuttavasti. He tutustuvat ja “Helmenkalastaja” antaa kirjoittajalle ohjeita, kuinka edetä puhumisen tiellä. Kehyskertomus alkaa kirjan alussa, ja siihen palataan aina aika ajoin yllättäen, ilman väliotsikkoa tai muuta varoitusta.
  • Valtaosa kirjan tekstistä koostuu luvuista, joiden yläotsikkona on: “Helmenkalastajan lokikirjasta”. Tämä “lokikirja” on “vaaleanpunahohtoinen kirja”, joka löytyy “Helmenkalastaja”-hahmon kirjahyllystä – joskin tämä asia selviää vasta sivulla 44, ja sitä ennen lukija on lukenut jo monta lukua tästä “lokikirjasta”. “Helmenkalastajan lokikirjasta” -luvut sisältävät erilaisia puhe- ja esiintymistaidollisia ohjeita.
  • Kirjassa esitellään vielä näiden lisäksi kaksitoista lyhyttä vinkkiä. Silloin tällöin vastaan tulee valkoinen sivu, jossa on taustalla harmaa ympyrä, jossa valkoinen numero 1-12. Tämän päälle on kirjoitettu vinkki. Kirjan lopussa vinkit on koostettu yhteen, ja sieltä selviää, että kyseessä on “hyvän puhujan 12 salaisuutta”. Lukijaa opastetaan: “Kuiskaa ne itsellesi ennen seuraavaa esitystä tai kirjoita ne otsaasi”.

Erityyppinen materiaali muodostaa hämmentävän sopan:

Kehyskertomus ja Lokikirja-luvut sekaantuvat keskenään, koska näitä ei eroteta toisistaan otsikoinnilla.

Vielä hämmentävämpi on numeroitujen vinkkien ja Lokikirja-lukujen suhde. Monesti tällainen vinkki numeroineen on asetettu juuri ennen lokikirja-lukua. Vinkin sisältö näyttääkin yleensä liittyvän sitä seuraavaan Lokikirja-lukuun, mutta numero ei ole Lokikirja-luvun numero. On nimittäin myös Lokikirja-lukuja, joiden edessä ei ole mitään vinkkiä saati numeroa. Sekavaa ja hämäävää.

Kirjan tiedollinen aines levittäytyy epäselvästi myös kehyskertomukseen. Kertomus on aluksi kahden ihmisen välistä jutustelua, mutta välillä mukaan tungetaan erilaisia listoja ja muuta ainesta, jonka selkeämpi paikka olisi Lokikirja-luvuissa. Näiden vinkkien löytäminen otsikoimattomien kehyskertomusten pätkien joukosta on myöhemmin varsin hankalaa.

Kehyskertomus on mielestäni myös aivan tarpeeton. Juonelliset kokonaisuudet voisivat toimia hyvin opettavaisina esimerkkeinä, mutta kautta kirjan ripoteltu sisällöllisesti ohut ja sekava dialogi ei vie puhetaidon asiaa eteenpäin.

Sekavuus ei valitettavasti rajoitu vain kirjan rakenteeseen vaan myös Lokikirja-lukujen sisälle. Hyvä esimerkki on luku, jonka otsikko on “Tyypillinen retorinen sotasuunnitelma”. Otsikon alla ei ole mitään johdantoa asiaan vaan seuraava rakenne:

1. Määrätietoinen aloitus

2. Loppuun asti viedyt argumentit

3. Tehokas lopetus

Selventävää? Ei mielestäni. Uutta tietoa sisältävää? No, ei.

Tätä seuraa kaksi harjoitusta, joista ensimmäisessä lukijaa pyydetään miettimään näkemiensä hyvien puhujien vahvuuksia ja toisessa testataan, osaako lukija yhdistää tunnettuja sitaatteja kuuluisiin puhujiin.

Tämän jälkeen tulee ensimmäinen väliotsikko “Pääargumenttien esittäminen”, jonka alla sanotaan laveasti ja epäselvästi käytännössä se, että puheessa tulisi olla ydinajatus tai teesi. “Teesin pohjalta esität pääargumentit.”

Seuraa vielä yksi väliotsikko, “Pääargumenttien retorinen peruskaava”, jonka alla on on neljä sanaa: “Kysymys – vastaus – todiste – päätelmä”. Mitään selitystä tälle “kaavalle” ei anneta.

Tämä kokonaisuus oli siis “Tyypillinen retorinen sotasuunnitelma”.

Kokonaisuus on lohduttoman sotkuinen. Aloitus on toisaalta itsestäänselvyys, mutta ilman mitään selitystä lukija on hämillään, miten luettua tulisi tässä kohtaa sovittaa kokonaisuuteen. Kaksi harjoitusta eivät tunnu liittyvän mitenkään niitä edeltävään tai niiden jälkeen tulevaan tekstiin. Väliotsikoiden alla oleva teksti on sisällöltään erittäin ohutta.

Osa Lokikirja-luvuista ovat hieman tätä selkeämpiä ja tuhdimpia, mutta jotkut ovat aivan samanlaisia. Tuntuu siltä, että kirjoittaja on tehnyt pitkän liudan muistiinpanoja, joita on sitten ripoteltu kirjaan enemmän tai vähemmän satunnaisesti.

Kirja loppu menee elämäntaito-oppaan puolelle mielikuvaharjoituksineen ja “tunneankkureiden” kiinnityksineen, jossa positiivisten energioiden annetaan virrata. “Lausu sana YES!, purista samalla käsi nyrkkiin ja jatka itsevarmaa kävelyä. – – Pidä hauskaa, kun teet tätä harjoitusta. YES! YES! YES!”

Joku saattaa innostua tällaisista harjoituksista. Itse etsin puhetaidon oppaasta muunlaisia asioita.

Ragnhild Nilsenin kirja ei tehnyt minuun myönteistä vaikutusta. Kokonaisuus on poikkeuksellisen sekava ja sisältö paikoin jokseenkin höttöinen. En kehota ketään pistämään eurojaan tähän opukseen.

Kannattaa mieluummin etsiä käsiinsä Puhevalta. Myös jo yli kymmenen vuotta vanha Göran Häggin Hyvin puhuttu -kirja on ihan mukava klassisen retoriikan popularisointi. Vielä sitäkin iäkkäämpi Malcolm Kushnerin Esitystaito keltanokille on sekin puhujalle paljon hyödyllisempi kuin Nilsenin tuotos.

Mars antikvariaattiin siis!

0 thoughts on “Sekavaa puheoppia Norjasta”

  1. Juuri saamamme tiedon mukaan Puhevalta-kirjasta on otettu taannoin uusi painos. Kirjaa saa tilattua ainakin suoraan kustantajalta (Otava).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 × three =