Trump ja Putin – retoriset opetukset

YLE oli kutsunut minut kommentoimaan maanantaina erikoislähetykseensä presidenttien Trump ja Putin retoriikkaa, kehonkieltä sekä puhe- ja neuvottelutyylejä. Olin myös eilen tiistaina mukana SuomiAreenan paneelikeskustelussa, jossa pohdittiin tapaamisen seurauksia ja kansainvälisen politiikan muutoksia. Niinpä olen tullut paneutuneeksi huipputapaamiseen nyt syvällisemmin kuin muuten olisin tehnyt.

Tapaamisesta on ehditty kirjoittaa sivutolkulla analyysia, enkä ole aikeissa toistaa sitä, mitä muut ovat jo sanoneet. Seuraaviin kolmeen pointtiin ei mielestäni ole kuitenkaan vielä kiinnitetty tarpeellista huomiota.

1. Retoriikan kannalta maanantaisessa tiedostustilaisuudessa korostui se, että merkittävä osa viestiä on se, missä kontekstissa viestintä tapahtuu. Trump on moneen kertaan sanonut suoraan ja epäsuorasti, ettei usko Venäjän sekaantuneen USA:n vaaleihin. Hän on aiemminkin sanonut, että luottaa siihen, mitä Vladimir Putin on asiasta lausunut, ja siten vähintään epäsuorasti ilmaissut sen, ettei luota USA:n tiedusteluviranomaisten analyyseihin.

Viestissä ei ollut siten sisällöllisesti mitään uutta. Syy siihen, miksi sen vaikutus oli tällä kertaa niin järisyttävä, että kommentit Amerikassa ovat olleet aidon pöyristyneitä, on se, että tällä kertaa Trump lausui viestinsä huipputapaamisen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa Putinin seisoessa hänen vieressään.

Retorinen oppitunti on se, että kontekstilla on merkitystä. Jos haluat saada viestillesi mahdollisimman suuren vaikuttavuuden, harkitse tarkasti, missä yhteydessä tuot sen esille.

2. Ihailin amerikkalaisten journalistien toimintaa siinä, että he malttoivat kysyä saman terävän kysymyksen Trumpilta kaksi kertaa. Ensimmäiseen kysymykseen vaaleihin sekaantumisesta Trump vastasi ympäripyöreästi selitellen. Tällöin taitava toimittaja kysyy samaa asiaa uudestaan ja mieluiten vielä hieman terävämmin. Juuri näin tapahtui.

Toimittaja kysyi, kumpaa Trump uskoo: omia tiedusteluviranomaisiaan vai Putinia. Monesti tällaiset kysymykset sisältävät ns. väärän vastakkainasettelun (jolloin vaihtoehdot on aseteltu epäreilusti ja väärin), mutta tässä tapauksessa kysymys oli reilu. Onhan niin, että jos amerikkalaisten analyysin Venäjän vaalihäirinnästä pitävät paikkansa, Putinin selitykset asiasta eivät voi olla totta.

Jos Trump olisi valmistautunut hyvin, hän olisi voinut vastata tähänkin kysymykseen tavalla, joka ei olisi synnyttänyt nyt nähtyä kohua, mutta hän ei ollut malttanut kuunnella avustajiaan (olettaen, että he olivat valmistelleet Trumpia tiedotustilaisuutta varten).

3. On ilmeistä että kansainvälisen politiikan hoitaminen on muuttumassa entistä enemmän sisäpolitiikan jatkeeksi. Tässäkin kysymyksenasettelua hallitsi täysin amerikkalaisten sisäinen kysymysten asettelu (jolla on tietenkin väistämättömät ulkopoliittiset seuraukset). Erityisesti tämä näkyi Trumpin vastauksissa, kun hän alkoi höpöttää severeistä ja Hillary Clintonin kadonneista sähköposteista.

Trumpin yleisö on kotimaassa. Ulkopolitiikkaa hoidetaan tämän yleisön ehdoilla. Tässä on nähtävissä käänne nationalistisempaan ja sisäänpäin kääntyneempään politiikan tekemiseen. Valtiot huolehtivat yhä vähemmän yhdessä yhteisistä asioista ja yhä enemmän kansainvälisen politiikan teosta on tulossa kahdenvälisten diilien tekemistä ja kansallisen edun maksimointia. Pienten maiden kuten Suomen kannalta tällainen kehitys on huolestuttava.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

14 + 15 =