Mediaesiintymiseni

2022

”Puhekouluttaja Antti Mustakallio ja hyvän puheen elementit”, haastattelu Radio Häme, 7.1.2022

”Tutkijat uudenvuodenpuheesta: Niinistöltä maltillinen puhe, jossa yhdistettiin taitavasti erilaisia teemoja ja vaadittiin länneltä lujuutta”, Yle.fi, 1.1.2022

2021

”Miten puoluejohtajat pärjäsivät suuressa vaalitentissä?”, haastattelu Ylen Aamussa, 11.6.2021

”Miten kirjoittaa elämänsä paras puhe?”, haastattelu Ylen Aamussa, 8.2.2021

”Presidentti Niinistö puhutteli kansalaisia kuin huolestunut valmentaja – myös kuningatar Elisabet aloitti puheensa kiittämällä kansalaisten jaksamista”, Yle.fi, 1.1.2021

”Upin tutkija nostaa Niinistön puheesta kyberturvallisuuden, puhetaidon kouluttaja kiinnitti huomionsa kiitoksella aloittamiseen”, Uutissuomalainen, 1.1.2021

2020

”Joe Bidenin jakama pilkkavideo Trumpista leviää – asiantuntija yllättyi: ’Aika tyylittömiä keinoja'”, haastattelu, Ilta-Sanomat, 30.9.2020

Haastattelu USA:n presidentinvaalien ensimmäisestä väittelystä, Ylen aamu, 30.9.2020

”Juhlapuheita katsotaan tänään puhelinten näytöiltä – Katso vähemmän pönöttävä tyylinäyte: ’Lopun repeilyä piti vähän leikata'”, haastattelu, haastattelu, Yle.fi, 30.5.2020

Haastattelu korona-viestinnästä, Koronalive-ohjelma, Alfa-tv, 28.4.2020

”Yksi muutos presidentin uuden­vuoden­puheessa yllätti asian­tuntijan – ’Siitä voi tulla pieni jännite'”, haastattelu, Ilta-Sanomat 1.1.2020

2019

”Viestinnän asiantuntijoiden arvio Linnan juhlien puheenvuoroista: Järjestelmän toimivuus on kysymysmerkki – nyt tarvitaan rehellisyyttä”, haastattelu, Ylen Aamu 7.12.2019

”Puhetaidon kouluttaja kehuu vuolaasti toisen puheenjohtajaehdokkaan puhetta – esikuva SDP:n puoluekokouksessa?”, Demokraatti.fi 7.9.2019

”Kumpi keskustan johtoon?”, haastattelu, A-studio, TV1 4.9.2019

”Näin pidät loistavan puheen kesäjuhlissa”, haastattelu, YLE:n Aamu-tv, TV1 12.7.2019

Kuka johtaa Eurooppaa -debatin kommentointi, YLE TV1 15.5.2019

Nettikommentointi YLE:n eduskuntavaalien tenteissä yksitoista kertaa, 14., 18.-21. 25.-28.3 ja 1.4.2019

”Niinistön puhetta ylistettiin ja analysoitiin pilkkuja myöten – Eikö siinä todellakaan ollut mitään kritisoitavaa?”, haastattelu, Demokraatti.fi 10.1.2019

Puhelinhaastattelu tasavallan presidentin uudenvuodenpuheesta, YLE Uutiset, TV1 1.1.209

”Asiantuntijat Niinistön puheesta: Tummasävyinen puheenvuoro kansanvallan puolesta, vasta loppu tuo valoa”, haastattelu, YLE.fi 1.1.2019

2018

Maailmanpolitiikan Kimble -paneelikeskustelu, Suomi-Areena, MTV3 17.7.2018

Haastattelu Donald Trumpin ja Vladimir Putinin kehonkielestä ja neuvottelutyyleistä, #Helsinki2018 Trump-Putin-erikoislähetys, TV1 16.7.2018

”Lauseen mittainen tarina on loistava retorinen temppu”, radiohaastattelu, Sunnuntaivieras, Yle Radio Suomi 15.7.2018

Haastattelu Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen johtajien viestinnästä, Päivän kasvo, TV1 12.6.2018

”Pitkäpiimäistä puheiden maa”, haastattelu, Ilta-Sanomat 26.5. (nettiversio 6.6.2018)

Haastattelu poliittisesta kielenkäytöstä, Pressiklubi, TV1 20.4.2018

”Mistä on hyvät puheet tehty?”, artikkeli yhdessä Mari K. Niemen kanssa, Kanava 3/2018

Radiohaastattelu presidentinvaalien tunnelmasta, YLE Uutiset Häme 15.1.2018

Vierailuja YLE:n Aamu-tv:ssä presidentinvaalien yksilötenttejä kommentoimassa kahdeksan kertaa, 9.-12. ja 16.-20.1.2018

Nettikommentointi YLE:n presidentinvaalien yksilötenteissä kahdeksan kertaa, 8.-11. ja 15.-19.1.2018

”Uudenvuoden puheet ovat usein paperinmakuisia, mutta Niinistölle kokemus antaa rohkeutta: ’Presidentin virkaan kuuluu hyvien asioiden näkeminen'”, haastattelu, Maaseuduntulevaisuus 1.1.2018

2017

”Penikset ja Pörssiklubi”, podcast, Ei oo totta, Supla 28.11.2017

”Puhe­kou­lut­taja kannustaa tiiviyteen: ’Pitkästä puheesta tulee helposti pitkä­pii­mäinen'”, haastattelu, Suomenmaa.fi 5.11.2017

”’En ole kuullut sitä ikinä ennen häneltä’ – Retoriikan kouluttaja analysoi presidenttitentin”, haastattelu, Demokraatti.fi 31.10.2017

”Puhetaidon asiantuntija arvioi EVA:n tentin ehdokkaat”, videohaastattelu, EVA 31.10.2017

”Näin asiantuntija ennakoi Niinistön ja Trumpin kättelyä”, haastattelu, Iltalehti.fi 28.8.2017

”Miten Trumpiin voi tehdä vaikutuksen?”, A-Studio, TV1 28.8.2017

Haastattelu sosiaalisesta mediasta ja vihapuheesta, Huomenta Suomi, MTV3 23.8.2017

”Asiantuntija Trumpin erikoisesta kättely-hipelöinnistä: ’Vaikuttaa siltä, että Trump oli hermostunut'”, haastattelu, Iltalehti.fi 7.7.2017

”Asiantuntija: Merkelin kättelemättä jättäminen oli vahva viesti Trumpilta”, haastattelu, YLE.fi 18.3.2017

Presidentti Trump yllätti: Ehdokkaan räyhähenki seurasi Valkoiseen taloon”, haastattelu, YLE.fi 20.2.2017

’Suosikkisanojaan toisteleva myyntimies, joka ei pyydä mitään anteeksi’: Puhetaitoammattilainen kertoo, miten Trump vaikuttaa kuulijoihinsa”, haastattelu, MTV.fi 19.2.2017

”Suomen kristikunnan virallinen mielipide Trumpista? ’Ei messias eikä antikristus'”, haastattelu, Ristin Voitto 15.2.2017

”Puhekouluttaja: Antti Rinne oli illan onnistuja”, haastattelu, Savon Sanomat 4.2.2017

Retoriikan asiantuntija: Rinne osasi erottua, Harakka tunsi kuulijoiden pelot, Tuppurainen oli ryhdikäs”, haastattelu, Savon Sanomat 3.2.2017 (Uutissuomalaisen juttu julkaistiin myös muissa maakuntalehdissä)

Puhetaidon kouluttaja: Näiden tehokeinojen varaan presidentti Niinistö rakensi puheensa – ’Puhujalla on itsevarmuutta’”, haastattelu, Demokraatti.fi 2.2.2017

Michelle Obaman ja Theresa Mayn taustatähdet Suomeen – Miten voi poliittinen puheemme?”,  haastattelu, Demokraatti.fi, 1.2.2017

Suomalaispoliitikko johtaa kuin sodassa – ’toiminta on tärkeämpää kuin tyhjät puheet’”, haastattelu, Verkkouutiset 1.2.2017

Nainen, joka kirjoittaa Michelle Obaman puheet Suomeen kesällä – tässä kolme timanttista vinkkiä”, haastattelu, Aamulehti 1.2.2017 (Sama Lännen Median juttu julkaistiin myös seuraavissa lehdissä: Pohjolan Sanomat, Kaleva, Lapin Kansa, Kainuun Sanomat, Pohjalainen, Ilkka)

Michelle Obaman puheenkirjoittaja saapuu Suomeen – nämä tunnetut lauseet ovat lähtöisin hänen kynästään”, haaastattelu, Ilta-Sanomat 1.2.2017

When they go low we go high – Yhdysvaltalaisten huippupoliitikkojen puheenkirjoittaja Suomeen”, haastattelu, Vihreä Lanka 1.2.2017

Retoriikan kesäkoulu saa puhujakseen Michelle Obaman puheenkirjoittaja Sarah Hurwitzin”, haastattelu, Hämeen Sanomat 1.2.2017

Puheenkirjoittajan ammatti Suomessa harvinainen”, televisiohaastattelu, YLEn aamu-tv 1.2.2017

Nainen Michelle Obaman maailmankuulujen puheiden takaa tulee kesällä Suomeen”, haastattelu, YLE.fi 1.2.2017

Radiohaastattelu Retoriikan kesäkoulun puhujavieraista, YLE Häme 1.2.2017

Radiohaastattelu vihapuheesta (ja siitä tehty uutisjuttu), YLE Häme 9.1.2017

Onko viestintä Sipilän epäsuosion syy? – ’Keskittyy ongelmiin, ilme vakava’”, haastattelu, MTV.fi 3.1.2017

2016

Trumpin lämminhenkinen puhe yllätti asiantuntijan – Nämä asiat suunnanmuutoksesta voi päätellä”, haastattelu, Aamulehti 9.11.2016.

YLEn aamu-tv:n keskustelu Reijo Lindroosin kanssa Yhdysvaltain presidentinvaalien tuloksesta, 9.11.2016

Puheen asiantuntija: Petteri Orpo on ihmisläheinen insinööripuhuja”, haastattelu nettisivulle, YLE.fi 11.8.2016

Puhe-ekspertti: Trump möläyttelee, koska haluaa erottautua urapoliitikoista – ’Ei selvästikään valmistele puheitaan’”, kooste Ykkösaamun radiohaastattelusta, YLE.fi 3.8.2016

YLE Radio 1:n Ykkösaamun haastattelu – aiheena Donald Trumpin esiintyminen, 3.8.2016

YLEn aamu-tv:n haastattelu – aiheena Barack Obaman puoluekokouspuhe, TV 1 28.7.2016

”Koskettava ja hauska – Näin syntyy hyvä juhlapuhe”, haastattelu, Mennään naimisiin -lehti, kevät 2016

”Puhetaidon kouluttaja Soinin hämmentävästä blogikirjoituksesta: ’Amerikkalaista jakautumista varottava kuin ruttoa'”, haastattelu, Iltalehti 7.6.2016

”Uskonnosta puhuminen on muuttumassa luontevammaksi”, haastattelu, Kotikirkko 25.5.2016

”What Can We Learn from the Finnish Speechwriting Culture”, podcast, UK Speechwriters Guildin konferenssi, 14.5.2016

”Puhetaidon kouluttaja puoluejohtajien tentistä: ’Päälle puhuminen on taitolaji'”, haastattelu, Kotimaa24.fi 8.4.2016

”Pitääkö meidän kaikkien brändätä itsemme?”, radiokeskustelu, Sari Valto, YLE Radio 1 23.2.2016

”Vaikuttavan puheen hiominen vie aikaa”, mielipidekirjoitus, HS 21.2.2016

”Puhetaidon opettaja: ’Sauli Niinistö astui suoraan myrskyn keskukseen – Muutama uskalias kohta'”, uutinen blogipostauksestani, Uusi Suomi 5.2.2016

”Puhetaidon opettaja: Presidentti tuohtui turhaan, puhe oli epäselvä”, uutinen blogipostauksestani, Iltalehti 4.2.2016

2015

”Puoli vuotta hallituksessa: Vatulointi on vaihtunut sipilöintiin”, haastattelu, Aamulehti 21.11.2015

Yle Radio 1:n Horisontti-ohjelman haastattelu – aiheena pääministeri Juha Sipilän televisiopuhe, 18.9.2015

”Asiantuntija: Sipilän tv-puhe vetosi salakavalasti – ’Kömpelyydestä huolimatta hän oli aito'”, uutinen blogipostauksestani, Ilta-Sanomat 17.9.2015

”Hallitus ei ole osannut puhutella kansalaisia”, mielipidekirjoitus, HS 17.9.2015

”Jos Sipilä olisi parempi retoorikko, niin meillä saattaisi olla yhteiskuntasopimus”, radiohaastattelu, Puheen aamu, YLE Puhe 17.9.2015

”’Sipilä välitti itsestään kuvaa omatuntonsa kanssa painiskelevana ihmisenä'”, haastattelu, Kotimaa24.fi 17.9.2015

”Toiko tämä mainos jytkyn?”, haastattelu (Perussuomalaisten vaalivideosta), Iltalehti 21.4.2015

Puolueiden puheenjohtajien esiintymisen arviointia, Huomenta Suomi, MTV3 8.-10.4 ja 13.-17.4.2015

”Puoluejohtajien kyvyt puntarissa”, haastattelu, Kotimaa24.fi 2.4.2015

”Esiintymisen asiantuntija arvioi puheenjohtajat – Ihmetteli Stubbin roolia Sipilän haastossa”, haastattelu, Aamulehti 19.3.2015

”Hyvän puhumisen taito”, televisiohaastattelu, Ylen aamu-tv 18.3.2015

”Tämän takia et ymmärrä poliitikon puheesta mitään”, haastattelu nettisivulle, Ylen Kioski 12.3.2015

Radiohaastattelu, Teemu Laajasalo, Radio Dei 6.3.2015

Yllättävä arvio Yle-kohusta: ”Huonon käytöksen metodi”, uutinen blogipostauksestani, Uusi Suomi 9.2.2015

”Stubb korjasi tyyliään ja lopetti narinan”, haastattelu, Iltalehti 20.1.2015

Radiohaastattelu Tasavallan presidentin uudenvuodenpuheesta, Tasavalta, Radio Helsinki 7.1.2015

”Niinistön kielikuvat vakuuttivat puhekouluttajan – ’Käyttää joka vuosi rohkeammin'”, haastattelu, Ilta-Sanomat 1.1.2015

2014

”Tämä nosti Sipilän ykköseksi”, haastattelu, Iltalehti 9.12.2014

”Iskikö arvostelu Stubbiin? Tyyli muuttui kertaiskusta”, haastattelu, Iltalehti 28.11.2014

”Aloite sukupuolineutraalista avioliittolaista jakaa poliitikot liberaaleihin ja konservatiiveihin – ’Keskustelu tunteikasta ja latautunutta'”, haastattelu nettisivuille, YLE.fi 26.11.2014

”Tahallaan vai vahingossa? – Pääministeri Stubb puhuu hitaammin kuin koskaan”, haastattelu nettisivuille, YleX 28.8.2014

”Mitä ihmettä? Stubbin puhetapa muuttui yllättäen – vertaa itse”, haastattelu, Ilta-Sanomat 16.8.2014

”Morsiamen isä puhuu”, radiohaastattelu, Aristoteleen kantapää, Yle Radio 1 17.6.2014

”Asiantuntija: Vaalikokouksen puheet saattoivat ratkaista, kuka on seuraava pääministeri”, haastattelu, Etelä-Suomen Sanomat 14.6.2014

”Vaikuttava puhe voi muuttaa maailmaa”, haastattelu, Hämeen Sanomat 29.5.2014

”Katainen ja Haglund saavat pisteet puhetaidon kouluttajilta – Rinne ja Räsänen jäivät jalkoihin, Niinistö katosi seinään”, koostejuttu Aamu-tv:n haastattelusta, YLE.fi 23.5.2014

Ylen aamu-tv:n haastattelu – aiheena puoluejohtajien esiintymistaidot, TV 1 23.5.2014

Radiokeskustelu retoriikasta politiikassa, Leikola & Lähde, YLE Puhe 9.5.2014

”Asiantuntijat tasa-arvoisen avioliittolain eduskuntakäsittelystä: Päällehuutamista, näytelmää ja kaupankäyntiä”, haastattelu nettisivulle, YLE.fi 22.2.2014

”Näin onnistut hääpuheen pitämisessä”, haastattelu hääblogiin, HS.fi 21.2.2014

”Suomen Sisu viilaa viestiään”, haastattelu nettisivulle, YLE.fi 29.1.2014

2013

Radiokeskustelu mielensäpahoittamisesta, Perttu Häkkinen, YLE Puhe 10.9.2013

Radiohaastattelu retoriikasta, Kyselytunti, Radio Helsinki 12.6.2013

Radiokeskustelu puhetaidosta, Ylen aikainen, Radio Suomi 10.4.2013

”Miksi Jutta Urpilainen ei nyökkää?”, haastattelu nettisivulle, YLE.fi 15.3.2013

Tämän puheen haluaisin kuulla -toivekonsertti,  Radio Helsinki 24.2.2013

”Homma hallussa”, haastattelu tasavallan presidentin esiintymisestä, Ilta-Sanomat 28.1.2013

”’Lattea ja halju’ – Niinistö huono puhuja?”, haastattelu, Iltalehti 21.1.2013

”Retorika är vi inte”, pääkirjoitus artikkelini ajatusten pohjalta,  Åbo Underrättelser 19.1.2013

2012

”Harvinaisella urapolulla”, haastattelu, Kauppalehti 14.8.2012