Avainsana-arkisto: Etiikka

Retoriikan ja hyveiden liitto

Hyvejohtajuus-blogi julkaisi tänään kirjoitukseni retoriikan ja hyveiden suhteesta. Tai oikeastaan käsittelen aika montaa asiaa, enkä ehkä yhtäkään niistä näiden aiheiden vaatimalla syvällisyydellä. Pohdin syitä sille, miksi retoriikka on vähän huonossa huudossa, eli sanaa käytetään pääasiassa kielteisissä yhteyksissä. Pyrin osoittamaan, ettei sanan kielteiselle käytölle ole ehkä niin paljoa perusteita, kuin joku luulisi. On toki olemassa myös … Jatka lukemista Retoriikan ja hyveiden liitto

Hirmuteot ovat osa länsimaista mielenmaisemaa

Tämä kirjoitukseni julkaistiin elokuussa Hämeen Sanomissa (18.8.2012). Koska aihe on ajankohtainen, teksti näkee nyt päivänvalon myös blogissani. Epäröin sen julkaisemista uudelleen. Niin kuin kirjoituksestani käy ilmi, ajattelen, että hirmutekojen kuten koulusurmien käsitteleminen julkisuudessa vakiinnuttaa niiden asemaa osana länsimaista mielenmaisemaa. Siten ne ovat yhä lujemmin yksi vaihtoehtoinen toimintamalli, johon ei tosin juuri kukaan tartu. Mutta yksikin … Jatka lukemista Hirmuteot ovat osa länsimaista mielenmaisemaa