Avainsana-arkisto: puheenkirjoitus

Minkälaista kieltä puheessa kannattaa käyttää?

Tämä on hyvin yleinen ja oikeastaan ratkaisevan tärkeä kysymys silloin, kun työskentelen ammatikseen kirjoittavien asiantuntijoiden kanssa. He kirjoittavat työssään luettavaksi tarkoitettuja tekstejä. Erityisesti mielessäni ovat erilaiset tutkijat ja virkahenkilöt. Jonain päivänä heille tulee tehtäväksi valmistaa puhe. Tämä on yleinen tilanne esimerkiksi ministeriöissä. Virkahenkilöt tietävät, että toisinaan ministeri pitää puheenvuoroja aiheista, jotka ovat heidän omaa erityistä … Jatka lukemista Minkälaista kieltä puheessa kannattaa käyttää?

Kuinka John F. Kennedyn puheet syntyivät

Demokraatti-lehti kysyi minulta äskettäin tasavallan presidentin uudenvuodenpuheeseen liittyen kysymyksiä puheenkirjoittajan roolista. Mihin puheenkirjoittajia tarvitaan? Kysyimme viime vuonna samaa asiaa Barack Obaman pääpuheenkirjoittajalta Cody Keenanilta, joka vieraili Retoriikan kesäkoulussa. Keenanin vastaus oli hieman yllättävä: johtaja ei välttämättä tarvitse puheenkirjoittajaa. Mutta sitten hän lisäsi, että puheenkirjoittajasta voi kyllä olla paljon hyötyä. Keenan viittasi siihen, ettei Barack Obamalla … Jatka lukemista Kuinka John F. Kennedyn puheet syntyivät

Kulttuurinvaihtoa amerikkalaisten puheenkirjoittajien kanssa

Lokakuu oli itselleni varsinainen konferenssikuukausi. Ensin Helsingissä järjestettiin eurooppalaisten puheenkirjoittajien kokoontuminen (josta kirjoitin) ja pian sen jälkeen lensin USA:an vastaaville kekkereille. Amerikkalaisia puheenkirjoittajia edustava Professional Speechwriters Association -järjestö (PSA) kokoontui Georgetownin yliopistolla, Washington DC:ssä 22.-24.10. Tilaisuuden järjestäjä oli kutsunut minut pitämään pienen puheenvuoron suomalaisesta puheenkirjoituskulttuurista (which really does not exist…). Törmäsin samaan ilmiöön kuin Euroopassa … Jatka lukemista Kulttuurinvaihtoa amerikkalaisten puheenkirjoittajien kanssa

Cambridgen autuas puheenkirjoituskonferenssi

Suosikki-konferenssini on luonnollisestikin Retoriikan kesäkoulu, Suomen kaunein ja paras vaikuttamisviestinnän ammattilaistapahtuma. Mutta heti kakkosena tulevat European Speechwriter Network -verkoston (ESN) konferenssit, joita järjestetään syksyllä ja keväällä. Niinpä astuin viime viikolla jälleen intoa pihisten lentokoneeseen, joka suuntasi Englantiin. Tällä kertaa puheenkirjoittajat kokoontuivat Cambridgessa, King’s Collegen historiallisten kiviseinien suojissa (11.-13.4.). Suomessa ei ammattipuheenkirjoittajia juurikaan ole, mutta Euroopasta … Jatka lukemista Cambridgen autuas puheenkirjoituskonferenssi

Kuinka minä kirjoitan puheen? Esimerkiksi näin

Eräs ystäväni sanoi taannoin, että minun pitäisi tarjota esimerkkejä siitä, minkälaisia puheita kirjoitan asiakkailleni. Harkitsemisen arvoinen ehdotus! Mieluiten esittelisin tietenkin ihan oikeisiin tilanteisiin laatimiani puheita. Tässä vastaan tulee kuitenkin se hankaluus, että työtäni varjostaa salaisuuden verho: en kerro mitään asiakkaistani tai heidän asioistaan muille. Sain kuitenkin ajatuksen, miten voisin tuoda jonkin verran esille sitä, millä … Jatka lukemista Kuinka minä kirjoitan puheen? Esimerkiksi näin

Suomalainen toimitusjohtaja ei puheenkirjoittajaa tarvitse?

Nokia etsii toimitusjohtajalleen puheenkirjoittajaa kertoo Helsingin Sanomat. Kyseessä ei ole ensimmäinen puheenkirjoittaja Nokialla. Hakukriteerit ovat tiukat. Esimerkiksi itselläni haku kosahtaisi viimeistään siihen, että englanti ei ole äidinkieleni. (Mikä on harmi – tehtävä vaikuttaa tavattoman kiinnostavalta!) Puheenkirjoittajan tehtävänä ei ole ainoastaan laatia toimitusjohtajalle puheita ja taustamateriaalia. Hänen tulee myös sparrata johtaja Surin esiintymisiä. Nokiaa pitää onnitella erinomaisesta … Jatka lukemista Suomalainen toimitusjohtaja ei puheenkirjoittajaa tarvitse?

Tasavallan presidentin valtiopäiväpuhe 2.0

Tasavallan presidentin valtiopäivien avajaisissa 3.2. pitämä puhe on synnyttänyt keskustelun, johon vain harva puhe on kyennyt. Se oli poikkeuksellisen kantaaottava, ja sen vastaanotto on ollut ristiriitainen. Hallituspuolueissa puhe otettiin vastaan hyvin, ja kansan syvissä riveissä sitä kiitellään vuolaasti. Arvostelijat puolestaan moittivat puhetta selkeyden puutteesta, kylmyydestä ja yksipuolisuudesta. Arvioin puheen blokissani ja olen arvostelijoiden kanssa samaa mieltä siitä, … Jatka lukemista Tasavallan presidentin valtiopäiväpuhe 2.0

Mitä presidentti sanoi ja miten hän asiansa ilmaisi

Tasavallan presidentti (TP) Sauli Niinistö piti eilen 3.2.2016 Valtiopäivien avajaisissa puheen, joka on synnyttänyt kosolti keskustelua. Siinä mielessä puhe oli lajissaan poikkeuksellinen. Aiemmat vastaavat Niinistön (tai Halosen tai Ahtisaaren) puheet eivät ole synnyttäneet minkäänlaista debattia. Aika on nyt toinen, ja puheen otekin oli tavallisuudesta poikkeava. Puheen keskeistä aihetta, ”hallitsemattomatonta maahanmuuttoliikettä”, TP käsitteli kursailemattomalla suoruudella. Koska … Jatka lukemista Mitä presidentti sanoi ja miten hän asiansa ilmaisi